TYÖYHTEISÖSOVITTELU

Tehokas ja toimiva menetelmä työyhteisöjen ristiriitatilanteiden ratkomiseen

SOVITTELU PALAUTTAA TYÖRAUHAN

SOVITTELU ON TOIMIVA TAPA PUUTTUA RISTIRIITOIHIN JA KONFLIKTEIHIN

Olemme työpaikalla vuorovaikutuksessa erilaisten ihmisten kanssa monissa eri yhteyksissä. On inhimillistä, että väärinymmärryksiä, vääriä tulkintoja ja erimielisyyksiä syntyy, kun erilaiset taustat, persoonat, kokemukset, kulttuurit, taidot tai arvomaailmat kohtaavat. Se, ettei joka tilanteessa yhteisymmärrystä tai tapaa tehdä yhdessä töitä löydy, vaan syntyy konflikti, on inhimillistä ja meille ihmisille melko luonteenomaista. Olennaista ei olekaan, että konflikteja syntyy, vaan se miten ja milloin niihin puututaan ja kuinka niitä ratkotaan.

KONFLIKTIT VIEVÄT VOIMAVAROJA JA TEHOKASTA TYÖAIKAA

Ristiriitatilanteet ja konfliktit vaikuttavat työpaikalla monella tavalla. Ne kuluttavat voimavaroja ja vievät tehokasta työaikaa, vaikuttavat työn sujuvuuteen ja vaarantavat työilmapiirin ja työhyvinvoinnin. Yhteistyö ja vuorovaikutus vaikeutuu, tiedonkulku vaarantuu, työn tehokkuus kärsii, syntyy toimimattomia tilanteita ja negatiivisia tunteita, mitkä vaikuttavat työssä jaksamiseen ja pahimmillaan aiheuttavat sairaspoissaoloja.

MITEN HALUATTE RATKAISTA TILANTEEN?

Työyhteisösovittelun tavoitteena on palauttaa työrauha. Sovittelun tarkoituksena on etsiä yhdessä ulkopuolisen sovittelijan johdolla keinoja ja ratkaisuja, mitä osapuolet voivat tehdä korjatakseen tilanteen niin, että työpaikalla huomio on jälleen itse työssä sekä vuorovaikutus ja yhteistyö sujuu rakentavalla tavalla.

SOVITTELUSSA ISTUTAAN SAMAN PÖYDÄN ÄÄREEN

SOVITTELIJA HUOLEHTII, ETTÄ JOKAISEN NÄKEMYS TULEE KUULLUKSI

Sovittelija on puolueeton, ulkopuolinen henkilö, joka toimii sovinnon mahdollistaja. Hän ei ratkaise erimielisyyksiä vaan ohjaa prosessia, jonka lopputuloksena osapuolet löytävät itse ratkaisun. Sovittelijan tehtävä on auttaa suuntaamaan keskustelun kulku ongelmista ratkaisuihin.

Sovittelija varmistaa, että kaikki osapuolet tulevat tasapuolisesti kuulluiksi ja ilmapiiri on turvallinen niin, että se mahdollistaa avoimen ja luottamuksellisen keskustelun sekä tunteiden käsittelyn. Sovittelija luo toiveikkuutta ja auttaa osapuolia etsimään vaihtoehtoisia tapoja tarkastella asioita ja ratkaista tilanne.

TYÖYHTEISÖSOVITTELU PERUSTUU RESTORATIIVISEEN ELI KORJAAVAAN OIKEUTEEN

Restoratiivisen oikeuden ytimenä on, että osapuolet kokoontuvat ulkopuolisen sovittelijan johdolla keskustelemaan syntyneestä konfliktista ja sen seurauksista.

Sovittelussa ei etsitä syitä eikä syyllisiä, vaan suunnataan keskustelujen suunta tapahtuneesta tulevaisuuteen etsien keinoja konfliktin ratkaisemiseksi.

Työyhteisösovittelun tavoitteena on korjata työpaikan vuorovaikutussuhteita ja palauttaa työrauha.

Onnistuessaan sovittelu johtaa konfliktin osapuolten yhteisymmärryksen lisääntymiseen, vuorovaikutustaitojen kehittymiseen sekä työilmapiirin paranemiseen.

 

MIKSI KANNATTAA SOVITELLA?

MONTA HYVÄÄ SYYTÄ SOVITELLA

  • Konfliktit harvoin ratkeavat itsestään, päinvastoin ne yleensä syvenevät ja laajenevat.
  • Työyhteisösovittelu on nopea, tutkittu ja tehokas keino puuttua työyhteisön ristiriitatilanteisiin.
  • Tulehtuneet henkilösuhteet kuormittavat, sovittelu antaa tilaisuuden korjata niitä.
  • Ristiriidat vievät huomiota ja voimavaroja perustehtävän suorittamiselta. Sovittelun kautta voidaan poistaa stressin ja kuormituksen aiheuttajia ja palauttaa huomio työn tekemiseen.
  • Sovittelu avaa solmuja, joita ei omin voimin saada auki. Sovittelun aikana osapuolille avautuu uusia näkökulmia ja osapuolten ymmärrys toisen tilanteesta lisääntyy.
  • Parhaimmillaan sovittelu rakentaa uutta luottamusta ja lisää työpaikan avoimuutta.