Keitetyn sammakon syndrooma

Keitetyn sammakon syndroomaa verrataan usein kykenemättömyyteen reagoida huonoon kohteluun.

Jos laitat sammakon vesikattilaan ja alat lämmittämään sitä pikkuhiljaa, sopeuttaa sammakko vähitellen ruumiin lämpötilansa veden lämpötilaan. Sitten kun vesi alkaa kiehua, sammakko ei enää kykenekään sopeuttamaan lämpötilaansa ja yrittää hypätä pois vedestä. On kuitenkin jo liian myöhäistä. Sammakko on jo käyttänyt kaiken energiansa sopeutuakseen olosuhteisiin eikä sillä enää kriittisellä hetkellä ole voimia jäljellä kyetäkseen hyppäämään pois ja pelastaakseen itsensä. 

Mikä tappoi sammakon? Oliko se kiehuva vesi vai sammakon kyvyttömyys päättää, milloin pitää hypätä pois?

Jos sammakko pudotettaisiin 50 asteiseen veteen, se hyppäisi heti pois veden ollessa liian kuumaa. Sen sijaan, kun vesi lämpenee vähitellen, se sopeutuu tilanteeseen kunnes onkin liian myöhäistä.

Ihminen on sopeutuvainen ja tottuu myös olosuhteisiin, joihin ei pitäisi tottua 

Samoin kuin sammakko tottuu asteittain kuumenevaan veteen; tottuu, turtuu ja sopeutuu ihminenkin yllättävän vaikeisiin ja haasteellisiin olosuhteisiin niin kotona kuin työpaikalla. Mistä sitten tunnistaa tilanteet, jotka ”alkavat käydä liian kuumiksi”? Milloin pitäisi ymmärtää tai tietää hypätä pois, reagoida tai muuttaa omaa toimintaa? Ne ovat paikkoja tai ihmisiä, joiden seurassa oirehdimme, emmekä voi hyvin, on useammin paha- kuin hyvämieli tai -olo?

Mikä meitä sitten estää meitä toimimasta näissä tilanteissa, vaikka yllättäen tuleviin tai satunnaisiin epäoikeudenmukaisuuksiin, vääryyksiin tai kaltoin kohteluun pystymme reagoimaan ponnekkaastikin. Sen sijaan, että reagoisimme, annamme tilanteen paheta pikkuhiljaa, emme reagoi emmekä hyppää pois vaan sallimme tilanteen jatkumisen.

Keitetään hiljaisella tulella
Kun kohtaamme pikkuhiljaa etenevää epäasiallista kohtelua, manipulointia, itsekkyyttä, toisen huomiotta jättämistä, kylmyyttä, mitätöintiä, alistamista…venyttävät ne pikkuhiljaa reagointiaikaamme ja totumme niihin, tapahtui se sitten kotona tai työpaikalla. Luulemme, että tämä on varmaan ok, että näin voi toimia, syytämme itseämme; minä vain reagoin liian voimakkaasti, vika olikin minussa, ehkä tässä oli vain joku väärinkäsitys, ehkä asia vielä korjaantuu…? Vaikka tilanteet mietityttävät ja kuluttavat voimavarojamme, yritämme toistuvasti sulatella, sopeutua, sietää, vastustaa ja ihmetellä kunnes uuvumme ja lopulta olemme liian voimattomia tekemään tarvittavia muutoksia pelastaakseen itseämme.

Mistä voi tietää ja tunnistaa ettei näin pitäisi olla? Missä vaiheessa epänormaali normalisoituu?

Ei ole läheskään aina helppoa erottaa, mikä on normaalia ja kuuluu asiaan, mikä on tervettä ja mikä ei? Varsinkin jos kyseessä on ensimmäinen työpaikka tai ensimmäinen parisuhde. Mistä voi tietää ja tunnistaa ettei näin pitäisi olla? Ettei tällaista tarvitse sietää, tämä ei kuulu työpaikalle tai parisuhteeseen esim. milloin työpaikan toimintakulttuuri on vääristynyttä tai huomata, että avoimuus ja luottamus ovat kävelleet ajat sitten ulos ja työyhteisön jäsenten arvostaminen ja kunnioittaminen hävinneet sammalla oven avauksella. Tai ystävyyssuhteesta on tullut yksipuolista, se ottaa, enemmän kuin antaa. Tai parisuhteessa on vain toisen toiveilla ja ajatuksilla on merkitystä tai kohtaat jatkuvasti epäasiallista kohtelua, missä on raja, jossa pitäisi viimeistään hypätä pois?

Miten osaisimme huolehtia itsestämme ja hypätä/lähteä ajoissa pois, huomata ettei tällainen työ-, pari- tai ystävyyssuhde ole terve, eikä hyväksi minulle. Todennäköisesti toiset, ystävät tai lähipiiri ovat sen jo huomanneet paljon ennen sinua. Mahdollisesti työyhteisön ulkopuoliset ovat nähneet tai uusi tulokas aistinut piankin, ettei työyhteisön toimintatapa ole terve ja rakentava, mutta mikä saa meidät silti jäämään paikoilleen ja kieltäytymään varoituksista huolimatta tunnustamaan itsellemme, että vesi alkaa polttamaan?

Me siedämme ja kestämme erilaisia asioita eikä toiseen parisuhteeseen tai toiseen työpaikkaan voi aina verrata, mikä on normaalia ja mikä ei? Mutta itseään voi ja -täytyykin kuunnella ja omiin tuntemuksiinsa luottaa.

Tee myös itsellesi oikeita asioita

 On hyvä kysyä itseltään, että oletko enimmäkseen tyytyväinen elämääsi, - elätkö elämää, jota haluaisit, voitko tehdä asioita, joista nautit ja pidät, onko sinulla pääasiallisesti rauhallinen ja hyvä olo, pystytkö nukkumaan, hoitamaan sinulle tärkeitä ihmissuhteita, tavoitteletko asioita, joita itse haluat tai elätkö omaa vai toisen elämää? Tai yksinkertaisemin, voitko töissä keskittyä enimmäkseen työhösi vai meneekö iso osa ajasta pahanmielen tai -olon miettimiseen ja korjaamiseen? Entä kotona tai ystävien kanssa, nautitko yhdessä olosta, tuottaako se sinulle enemmän hyvää kuin pahaa mieltä? Koetko olevasi arvostettu ja onko suhde vastavuoroinen, tuleeko myös sinun ajatukset ja asiat kuulluksi, toteutuuko välillä sinunkin toiveet?

Jos epäilet tai tunnet ettei suhde, oli se sitten työ-, pari- tai ystävyyssuhde, toimi ja tuota niitä asioita, joita siltä haluat tai joita siihen oletetaan kuuluvan, muutoksia voi tehdä aina – ainakin pieniä ja vähitellen. Vaatii kuitenkin rohkeutta hypätä pois kuumenevasta vedestä tai lähteä ja tehdä muutos, kun on vielä voimavaroja.

Tee muutos, hyppää pois vielä, kun sinulla on siihen voimia

Haluan kuitenkin rohkaista sinua kokeilemaan, ettei käy kuin sammakon. Muutosta voi saada jo sillä, että muuttaa hieman omaa käytöstään tai asennettaan, jolloin toinenkaan ei voi enää reagoida samalla tavalla kuin aiemmin. Välttämättä ympärilläsi olevat ihmiset eivät pidä siitä, ettet enää mukaudukaan heidän toiveisiinsa, mutta siinä voikin olla sinun kasvun paikkasi, opetella sietämään sitä, ettet voi olla aina toiselle mieliksi ja joudut tuottamaan heille pettymyksen. Sen sijaan, että teetkin välillä itsellesi mieliksi, tuottaa sinulle itsellesi mielenrauhaa ja hyvinvointia. Se, että kertoo omia näkemyksiään, toiveitaan ja ajatuksiaan, lisää itsearvostuksen tunnetta, kun taas toistuvasti muiden toiveisiin mukautuminen rapauttaa sitä. On hyvä miettiä ennen kuin ”vesi kattilassa alkaa kuumeta”, että mitä sallit itsellesi sanottavan tai sinua kohdeltavan?

Kenenkään ei tarvitse jäädä kynnysmatoksi tai sietää epäoikeudenmukaista tai kaltoin kohtelua, jokainen on arvokas – myös itselleen.